Muistutus verensiirtotutkimuksien näytteenottoon
Veriryhmämääritystä ja sopivuustutkimuksia varten otetaan kaksi erillistä näytettä eri näytteenottokerroilla. Näytteet voidaan ottaa yhtä aikaa vain poikkeustapauksissa kuten hätätilanteessa.
Muutos tulee voimaan
Muistutus koskee kaikkia NordLabin asiakkaita.
Muutoksen kuvaus
Verensiirtotutkimusten näytteenotto on kriittinen työvaihe, jossa tapahtuvat virheet voivat olla potilaalle jopa henkeä uhkaavia. Verensiirtonäytteidenotossa tulee noudattaa potilaan tunnistamista, verensiirtonäytteiden merkitsemistä ja näytteiden ajoituksia koskevia ohjeita, jotka perustuvat kansallisesti sovittuihin käytänteisiin (Verensiirto-opas 2023, Duodecim).
Veriryhmämääritystä ja sopivuustutkimuksia varten otetaan kaksi erillistä näytettä eri näytteenottokerroilla.
Sopivuusnäytteestä tehdään veriryhmätarkistus, jonka tulosta verrataan veriryhmämäärityksen tulokseen. Kahdella toisistaan riippumattomalla näytteellä pyritään varmistamaan, että mahdollinen virhe potilaan tunnistamisessa, tietojen kirjaamisessa tai näytteiden käsittelyssä tulee ilmi ennen verensiirtoa.
Veriryhmämääritys ja sopivuuskoetutkimusnäytteet voidaan ottaa yhtä aikaa vain poikkeustapauksissa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi hätätapaukset, joissa potilas tarvitsee verensiirron välittömästi tai tilanteet, joissa halutaan välttää kahdesti pistämistä esim. lapsipotilailla.
Suunnitellusti toimenpiteisiin tuleville potilaille veriryhmämääritys ja sopivuuskoenäytteet tulee ottaa erillisillä näytteenottokerroilla. Kummallakin kerralla näytteenottaja toimii alusta alkaen itsenäisesti.
Lisätietoja
Verensiirtotutkimusten näytteenoton ohje löytyy kotisivuiltamme Näytteenotto-ohjeet – NordLab
NordLab Pohjois-Pohjanmaan verikeskuksen asiakkailleen laatimat tarkemmat ohjeet verensiirtotutkimuksien ajoittamisesta ja potilaan tunnistamisesta löytyvät kotisivuiltamme Verensiirto – NordLab.
Tiedusteluihin vastaavat
Päivi Myllynen, osastonylilääkäri, hematologian vastuualuepäällikkö, paivi.myllynen@nordlab.fi